T A R I N A M M E
Kaikki alkoi 60-luvun Helsingistä. Kolme herrasmiestä koki, että heidän oli aika yhdistää voimansa ja ottaa seuraava askel elämässään. Heidän jalanjälkensä johtivat aina Varsinais-Suomen Vehmaalle saakka, jonne perustettiin Muoti-Herralan vaatetehdas 60- ja 70-lukujen taitteessa.
Vaatteita on siitä lähtien valmistettu läpi vuosikymmenien eikä loppua näy vieläkään. Ompelukoneet pyörivät ja kankaat muuttuvat vauhdilla leningeiksi.
Vehmaalta voi siis vieläkin löytää tuon samaisen vuosien kuluessa Halliksi nimetyn tehtaan. Vaikka maisemat eivät olekaan vaihtuneet, luomme jatkuvasti uusia mallistoja ja kehitämme valikoimaamme.
Moni asia on kuitenkin pysynyt ennallaan. Jos jokin on edelleen varmaa niin se, että me olemme edelleen täällä. Menestys vaatii aina uudistautumista ja pysymistä uusimpien trendien harjalla. Ehkä elämmekin juuri nyt murroksen aikaa Muoti-Herralan historiassa. Pian saammekin varmasti nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.